25.10.2012

Brave the Light




Onko parempaa kuin valokuvaus? Mitä ihmettä mä tein reilu vuosi sitten, kun en edes omistanut kameraa ja nyt en voi kuvitella elämää ilman kameraani. En lähde minnekkään ilman rakasta kameraani, mutta kuten edellisessä viestissä kirjoitin, niin sen käyttö on yhtäkkiä vähentynyt.

Tarvitsen kipinän.

Jos joku haluaa tulla kuvattavaksi tai kuvaamaan, niin rohkeasti vaan viestiä mulle osoitteeseen Jari.Lamx@gmail.com :)

24.10.2012

Good Morning


















































Tänään aamulla tuli todistettua ehkä kaunein auringonnousu pitkästä aikaa. Taivas oli punainen, sekä pilvet reunustivat dramaattisesti maan- ja taivaanrajaa. Ikävä kyllä jouduin katselemaan tätä kaikkea auton ratista käsin, joten itse kuvaaminen ei valitettavasti onnistunut. Olen huomannut, että kynnys ottaa  kamera pois laukusta, on paljon isompi, kun ulkona on kylmä ja sen takia on kuvaamiset jääneet aika vähille viime aikoina.

Haluan kuvata valoa, mutta missä valo on?

22.10.2012

Hearing your own echos














































Syysloma on ohi ja niskakivut vaivaavat edelleen :(. Kivuista huolimatta sain aikaseksi käydä kuvailemassa jonkin verran. Pääsin loman aikana kuvaamaan ystävääni Siniä.. Kuvaukset tehtiin erittäin kiirellisellä aikataululla ja kuvauspaikkoja ei ehditty suunnitella erikseen, mutta silti saatiin jotain aikaseksi ja tässä on lopputulos. Enjoy

19.10.2012

Say it to me

 Vähän lisää katukuvaus kuvia.

17.10.2012

I saw the flames burn out in your eyes




Meillä oli koulussa yksi kokonainen päivä omistettu valokuvaamiselle kaupungissa ihmisten ilmoilla. Päivän mittaan meille jaettiin erinäisiä kuvaustehtäviä, joista yksi suosikeistani oli ihmisten kuvaaminen kaduilla. Aion julkaista tänne parhaita paloja tästä kyseisestä päivästä.

16.10.2012

How many times have I been here

 Tämän viikon postaukset aloitetaan poikkeuksellisesti tiistaina, koska en saanut aikaseksi tehdä postausta eilen, kun oli niin kovat niskakivut illalla.

Ulkona alkaa olemaan jo niin kylmä, että kaivoin kaapista tumput ja pipon käyttöön. Tumppujen tilalle pitäisi varmaan hankkia sormikkaat, meinaan se saattaisi helpottaa kameran käyttöä himpun verran.

10.10.2012

It will never be the same

Syysloma alkoi tänään! Sen kunniaksi vähän lisää syksyisiä kuvia :). Aion pyhittää tän viikon postaukset ainoastaan syksyisille kuville. Lomalla olisi tavoitteena käydä kuvaamassa vielä lisää kuvia syksystä. Syksy on värien juhlaa ja värit on aina jees mun kirjoissa.

Peace out

8.10.2012

I've Never Met Anyone Like You




 Aloitetaan tän viikon setti syksyisissä merkeissä.

4.10.2012

I Have Finally Seen The Light










Käytiin keskiviikkona Rasmuksen kanssa tutustumassa paikkaan nimeltä Käpylä. Mukanani oli koulusta lainaamani Canonin 85mm F/1.8 objektiivi ja pakko sanoa, että jälki on aika pirun hyvää tuon hintaiselle putkelle :O. Jouduin jakamaan tämän photowalkin kuvasaaliin kahteen osaan, kun kuvia oli aikalailla, mutta huomenna seuraa toinen osa tätä Käpylän photowalk kuvista.